Haluatko avata uuden luvun urallasi? Tarjoamme sinulle tilaisuuden siirtyä autoilun kärkimerkin pariin – oppimaan uutta ja
kokemaan mielekkään työelämän. Maineemme hyvänä työnantajana ei ole tuulesta temmattu, tule siis mukaan tähtijoukkueeseen!
Ilmoitamme avoimista tehtävistä urasivuillamme. Jos meillä ei tällä hetkellä ole kiinnostustasi vastaavaa tehtävää avoinna, voit
jättää meille avoimen hakemuksen. Säilytämme hakemuksia 6kk ajan. Mikäli meillä sinä aikana avautuu sinua kiinnostava tehtävä,
haethan siihen myös suoraan tehtävän oman hakulomakkeen kautta. Näin varmistat paikkasi eturivistä, kun avoinna olevaa tehtävää
täytetään!
Meillä voit työskennellä esimerkiksi henkilö- ja hyötyajoneuvopuolella ympäri Suomen mm.
Sinustako veholainen?
Me veholaiset olemme myyneet ja huoltaneet Mercedes-Benzejä jo vuodesta 1939 lähtien. Paras mahdollinen asiakaskokemus on meidän
kaikkien yhteinen tavoite. Meistä kaikista on tärkeää, että viihdymme työssämme. Tartumme asioihin positiivisen kautta ja autamme
toisiamme. Haluamme myös jatkuvasti oppia uutta ja olla mukana liikuttamassa maailmaa kestävästi. Meille kaiken A ja O on se, että
myös sinulla on halu oppia ja se näkyy otteistasi. Olet utelias ja esteiden sijaan näet mahdollisuuksia.
Tarjoamme
Nähdään Veholla!
Veho on suomalainen, 1939 perustettu liikkumisen ratkaisuja tarjoava yritys, joka toimii Ruotsissa, Suomessa, Virossa, Latviassa
ja Liettuassa. Liikevaihtomme 2024 oli 1,6 miljardia euroa ja meitä veholaisia on yli 2000. Yhtiö perustettiin Mercedes-Benzin
maahantuojaksi, ja merkki on edelleen toimintamme ydin.
Autoilun, kuljetuksen ja liikkumisen murroksessa tarjoamme asiakkaillemme monipuoliset liikkumisen palvelut ja kuljetusratkaisut
henkilöautoista raskaisiin kuorma-autoihin. Tavoitteenamme on, että asiakaskokemus ylittää odotukset. Sen saa aikaan henkilöstö,
jonka hyvinvoinnista ja osaamisesta pidämme huolta. Meillä kaikilla veholaisilla on jatkuva halu oppia uutta ja intohimo olla
mukana liikuttamassa maailmaa kestävästi ja vastuullisesti.
Se alla lediga jobb, rekryteringshistorik & bolagsfakta, eller bevaka nya tjänster.
Fler lediga tjänster som liknar denna i och runt Ekenäs