Rakennuttaminen ja projektien vetäminen on sinun juttusi. Nyt kaipaat kohteita, joissa vaikutat yhä laajemmin ja isommassa
roolissa.
Meillä on tarjota sinulle tehtävä, jossa rutiinit ja toistot eivät valtaa työpäiviäsi, vaan vaikutat laajasti, työskentelet Savon
merkittävimmissä hankkeissa ja rakennat haluamaasi uraa.
Rakennuttamisen ja valvonnan palveluillemme on kysyntää. Kansainvälistymisemme, hyvä maineemme sekä mutkaton arkemme avaavat
sinulle kiinnostavia mahdollisuuksia.
Eiköhän olisi aika tulla työkaveriksemme?
Meillä on meneillään kiinnostavia hankkeita, joihin etsimme osaajaa. Näihin lukeutuu alueemme merkittäviä datakeskushankkeita.
Projektipäällikön roolisi hankkeissa on ennen kaikkea ylätason johtamista ja koordinointia. Kokoat sidosryhmät saman pöydän ääreen
ja ohjaat fokusta oikeisiin asioihin, jotta hanke etenee johdonmukaisesti, ja tilaaja-asiakas on jatkuvasti tietoinen missä
mennään.
Työsi on ennen kaikkea kommunikointia. Olet läsnä, havainnoit, selvität ja haet ratkaisuja. Joskus tilanteet ja päätökset vaativat
luovuutta, välillä nopeaa reagointia ja rohkeutta edetä vajaillakin tiedoilla. Huolehdit myös asianmukaisesta resurssoinnista ja
raportoinnista.
Voit myös halutessasi osallistua niin tarjouslaskentaamme, liiketoimintamme kehittämiseen kuin vaikkapa markkinointiin ja
asiakashankintaamme.
Meillä pääset rakentamaan näköistäsi uraa. Vaikka meillä nyt on jo muutama hanke sinulle mielessä, jutellaan niistäkin tarkemmin
vielä yhdessä. Samoin tulevaa suunnittelemme sitten porukalla.
Meillä on Mikkelissä todella kovan luokan porukka kasassa. Emme pelaa divarissa vaan olemme mukana maamme merkittävimmissä ja
muuten kiehtovissa hankkeissa. Toimintaympäristömme on kansainvälinen esimerkiksi juuri näiden vaativien datakeskushankkeiden
myötä.
Kaiken kaikkiaan Mikkelin nuppiluku lähestyy meillä jo viittäkymmentä, aina arkkitehdeistä talotekniikan taitajiin ja
rakennuttamisen osaajiin. Työkaverit ovat lämminhenkisiä, helposti lähestyttäviä ja ylpeitä ammattitaidostaan.
Ja kyllähän meillä rehdisti savolaisuus näkyy tässä meidänkin rakennuttamisen ja valvonnan porukassa. Kaikki ei ole aina niin
haudanvakavaa, vaan töissä saa mielestämme olla myös hauskaa. Ja siitä huolimatta työmme jälki on totta kai täyttä priimaa.
Lisäksi: hienoa meillä on myös se, että meillä pystyy Mikkelissä rakentamaan uraa. Ei tarvitse muuttaa pois kehittyäkseen tai
edetäkseen uralla. Voit jopa muuttaa muualta tänne Savoon – suosittelemme lämpimästi.
Olemme viime vuosien eniten kasvanut rakennuttajakonsultti Suomessa. Ja tällä kannattavan kasvun tiellä aiomme pysyä myös täällä
Mikkelissä. Datakeskuksien suunnittelussa ja konsultoinnissa olemme jo Pohjoismaiden johtava yritys, talotekniikkasuunnittelussa
Suomen markkinajohtaja.
Sinun tehtäväsi kannalta kiinnostavia seikkoja ovat myös seuraavat asiat:
lähtien.
teollisuushankkeista. Kaikki osaamisemme on myös sinun hyödynnettävissäsi.
toimijoiden ja tilaajien kanssa.
julkisessa rakentamisessa.
nätisti käsi kädessä.
Meitä yhdistää halu mennä eteenpäin. Jos laillamme etsit mielelläsi uusia ratkaisuja, tavoittelet erinomaista lopputulosta ja
haluat nauttia matkasta, eipä kaltaistamme työpaikkaa ole mielestämme toista.
Vielä palkastasi: palkkataso on tässä tehtävässä 5 000 – 6 000 €/kk. Tähän vaikuttaa osaamisesi lisäksi profiilisi ja
potentiaalisi vastaavuus hakemaamme. Jos sinulla on hankkeisiimme suoraan sopiva osaaminen, voimme sopia myös erillisen
projektikohtaisen sopimuksen. Tällöin palkka voi olla yli edellä mainitun.
Haemme tähän tehtävään osaajaa, jolla on vahva projektijohtokokemus rakennushankkeista. Olet ollut mukana omistajaohjaus- tai
EPCM-hankkeissa tai olet työskennellyt rakennuttajana. Taustasi voi olla myös tate-puolelta.
Olet työskennellyt aikataulukriittisissä hankkeissa, joissa on tarvittu myös muutosherkkyyttä. Sinulla on tällöin taito sopeutua
ja operoida muuttuvissa tilanteissa. Olet aktiivinen viestijä ja työskentelet mielelläsi toisten kanssa.
Osaat myös tarttua toimeen – saat asioita valmiiksi ja uskallat kysyä sekä kyseenalaistaa. Laatikon ulkopuoleltakin ammennat
tarvittaessa ratkaisuja.
Tähän tehtävään ja työkaveriksemme voit hakea lähettämällä hakemuksesi ja CV:si viimeistään 5.10.2026.
Käymme hakemuksia läpi jo hakuaikana, joten innolla odotamme jos kuulisimme sinusta jo piankin. Meillä on valmius tehdä
palkkauspäätöksiä pikaisesti.
Mikäli sinulla on mielessä kysymyksiä tehtävästä, sen tavoitteista tai meillä työskentelemisestä, Saku vastaa niihin mielellään.
Tulevan esihenkilösi Saku Purhosen tavoitat puhelimitse p. 050 4589 688 tai sähköpostilla.
Rekrytointiprosessiin liittyvissä kysymyksissä voit olla yhteydessä Annaan. HR-asiantuntija Anna Palmgrenin tavoitat joko
puhelimitse p. 040 523 1757 maanantaisin ja torstaisin klo 12-14 tai sähköpostilla.
Sähköpostimme ovat muotoa etunimi.sukunimi@granlund.fi
Fler lediga tjänster som liknar denna i och runt Mikkeli