Etsimme sosiaaliohjaajaa Pelastusarmeijan Tampereen osaston Koho-koulutukseen.
Koho-koulutuksen käyneet ovat kuvanneet kokemustaan mm. näin: ”Olin ennen elämässäni pelkääjän paikalla. Nyt olen siirtynyt kuskin
paikalle.” ”Koulutuksen aikana löysin ensin syyn nousta ylös sängystä aamuisin. Sitten löysin itsestäni syyn nousta ylös
aamuisin.”
Koho on matalan kynnyksen ryhmä, joka kokoontuu viikoittain kuuntelemaan videoluennon, syömään lounasta ja jakamaan ajatuksia
sosiaaliohjaajan johdolla. Jokaisella kokoontumiskerralla pidetään myös hartaushetki. Luentojen aiheita ovat esimerkiksi
arjenhallinta, talous- ja velka-asiat, itsetunto, ihmissuhteet ja tunnetaidot. Koulutuksen tavoitteena on auttaa ihmisiä löytämään
itsestään voimavaroja oman elämän hallintaan. Koho pitää pinnalla. Yksin on vaikea nousta elämän aallonpohjista.
Kohon sosiaaliohjaaja työskentelee osana pientä moniammatillista tiimiä. Työyhteisöön kuuluu ammattilaisten lisäksi suuri joukko
vapaaehtoisia sekä tuettua työtä tekeviä kuntoutujia. Hankkeen loppuvaiheessa pääset kouluttamaan Koho-mallia muille osastoille
eri puolilla Suomea.
Vastuullasi on Koho-koulutuksen järjestäminen, ryhmän ohjaus sekä koulutukseen osallistuvien yksilöllinen palveluohjaus ja
taloudellisten tukipäätösten tekeminen. Merkittävä osa työtäsi on koulutuksen kehittäminen, materiaalin suunnittelu ja tuottaminen
sekä hankkeen tulosten seuranta ja raportointi rahoittajalle.
Koulutushanke on nyt siinä vaiheessa, että luentojen videomateriaali on valmistunut ja verkkoalusta osallistujien ja vetäjien
käyttöön on rakennettu. Sinulta toivomme erityisesti osaamista ja näkyä haastavien ryhmien ohjaukseen ja luennon jälkeisen
vertaistukihetken materiaalin laatimiseen. Verkkomateriaalin viimeistely on myös yksi tehtävistäsi. Etsimme siis hyvää
ryhmänohjaajaa ja kohtaamistyöntekijää, joka viihtyy myös verkkosivun rakennuspuuhissa valmiilla alustalla ja joka huolehtii
vastuullisesti hankehallinnosta. Kaikilla työn osa-alueilla sinun ei tarvitse olla valmiiksi ekspertti. Voit oppia tehdessäsi,
kunhan olet avoin uudelle ja valmis itsenäiseen tiedonhakuun ja työskentelyyn.
Hakijalta edellytämme
Tarjoamme mahdollisuuden tehdä merkityksellistä työtä kansainvälisessä järjestössä. Saat hyvän perehdytyksen sekä koko tiimin
laajan tuen. Mukavien työkaverien ja kannustavan työilmapiirin lisäksi tarjoamme työterveysedun sekä E-passin, jolla saa
monenlaisia etuja mm. liikuntaan ja kulttuuriin. Annamme aikaa kohtaamisille ja panostamme työntekijöidemme osaamiseen ja
työhyvinvointiin, hyvään vuorovaikutukseen ja johtamiseen.
Tampereen osaston lämminhenkinen yhteisö ja kodikas, sopivan kokoinen työ tarjoavat aidon mahdollisuuden auttaa apua tarvitsevia.
Koho-hanke on hyvässä vaiheessa, mutta vielä on paljon tehtävää. Oletko sinä se, jonka osaaminen ja työnäky vievät työtämme
eteenpäin?
Lähetä hakemuksesi ja cv Teamtailorin kautta 24.8.2026 mennessä. Haastatteluja järjestämme joustavasti hakemusten saavuttua ja
palkkaamme henkilön heti, kun löydämme sopivan. Toivomme, että voisit aloittaa työssä mahdollisimman pian. Haku sulkeutuu jo ennen
määräpäivää, jos sopiva henkilö löytyy ennen sitä.
Lisätietoja antaa Pelastusarmeijan Tampereen osaston johtaja Kaisu Leino puh. 045 7734 8435, sähköposti
kaisu.leino@pelastusarmeija.fi
Työsuhde on määräaikainen. Noudatamme yksityisen sosiaalipalvelualan työehtosopimusta.
Kokoaikatyö, työaika on 38 h 20 min viikossa, pääsääntöisesti päivätyötä arkisin, mutta työhön voi sisältyä yksittäisiä ilta- ja
viikonloppuvuoroja. Työtä tehdään sen luonteen vuoksi pääsääntöisesti työpaikalla. Yksittäisistä etätyöpäivistä on mahdollisuus
sopia.
Määräaikainen. Työ alkaa heti, kun voit aloittaa ja päättyy 30.6.2028.
SOSTES G24D (2 811,09 €/kk 0v, 2 895,42 €/kk 5v)
Satakunnankatu 27
33210 Tampere
Se alla lediga jobb, rekryteringshistorik & bolagsfakta, eller bevaka nya tjänster.