Rakennuttaja sähköverkoille
LahtienergiaOm tjänsten
Haluatko viedä sähköverkon rakentamishankkeita suunnitelmista valmiiksi verkoksi asti? Haemme sähköverkon rakentamistiimiimme
rakennuttajaa varmistamaan kanssamme Lahden seudun luotettavaa sähkönjakelua. Tiimimme vastaa sähköverkkojen suunnittelusta ja
rakennuttamisesta sekä tukee eri sidosryhmiä sähköteknisellä osaamisellaan.
MITÄ TYÖTEHTÄVIISI KUULUU?
Vastaat sinulle nimetyistä sähköverkon rakennushankkeista ja niiden työmaavalvonnasta sekä omilla työmaillamme että
yhteisrakentamishankkeissa. Tehtäviisi kuuluu mm. töiden tilaamista, työmaakokousten johtamista, työmaavalvontaa ja hankkeiden
hallinnollisia tehtäviä. Toimit myös projektien turvallisuuskoordinaattorina sekä osallistut yksikön vastuulla olevien hankintojen
valmisteluun ja sopimusneuvotteluihin.
Työskentelet pääosin 0,4 kV-20 kV jakeluverkon rakentamishankkeissa sekä Lahden kaupungin valaistusverkon hankkeissa.
Rakentamistiimimme vastaa myös muun muassa 110 kV siirtoverkkohankkeista, viestiverkkohankkeista sekä toimii asiantuntijana
valaistusverkon kunnossapitotehtävissä. Osaamisesi ja kiinnostuksesi mukaan työnkuvaasi voi kuulua myös näihin liittyviä tehtäviä.
ODOTAMME SINULTA
Voit olla jo kokenut ammattilainen tai urasi alkuvaiheessa oleva tulevaisuuden osaaja. Pidämme tärkeänä, että haluat kehittyä
roolissasi rautaiseksi ammattilaiseksi.
MITÄ TARJOAMME SINULLE?
Tarjoamme sinulle vastuullisen ja monipuolisen roolin kriittisen infrastruktuurin parissa. Pääset työskentelemään merkittävissä
sähköverkkohankkeissa ja näkemään työsi tulokset käytännössä. Tukenasi ovat osaavat työkaverit ja käytössäsi modernit työkalut.
Tehtävässä voit hyödyntää omia vahvuuksiasi, oppia uutta ja syventää osaamistasi sähköverkon rakennuttamisen ammattilaisena.
Tuemme henkilöstömme hyvinvointia mm. liikunta-, kulttuuri-, hyvinvointi ja lounaseduilla. Lisäksi henkilöstöllemme kuuluu
vapaa-ajan tapaturmavakuutus. Toimipisteesi sijaitsee Lahdessa, mutta töidesi mukaan voit hyödyntää meillä myös joustavaa
hybridityöskentelytapaamme.
KIINNOSTUITKO?
Tutustu meihin tarkemmin verkkosivuiltamme. Mikäli kaipaat lisätietoja tehtävästä, niin soita verkkopäällikkö Mauri Mäkelälle
(puh. 040 5316 640). Tavoitat minut parhaiten perjantaisin klo 14–16 välillä.
Jätä hakemuksesi viimeistään 22.11.2026!
Olemme päihteetön työpaikka, joten valituille henkilöille tehdään huumausainetesti. Lisäksi osaan työtehtävistä kuuluu
turvallisuusselvitys.
Restid & pendling
Spara jobb & deadline-påminnelse
Sista ansökningsdag: 3 dec.Inte redo att söka direkt? Spara annonsen och få påminnelse innan den stänger
När du sparar tjänsten samlas den under Mina sidor (Ansökningskoll) och vi skickar automatiskt en påminnelse på mejlen 3 dagar innan sista ansökningsdag så att du inte missar att söka.
Representerar du arbetsgivaren? Få prioriterad topp-placering i Sverige och dölj konkurrerande annonser på sidan.