operatiivisena lähiesihenkilönä yhdessä myymäläpäällikön kanssa. Hän vastaa yhdessä myymäläpäällikön kanssa myymälän
johtamisesta, henkilöstön hyvinvoinnista ja kouluttamisesta, myynnistä, turvallisuudesta, siisteydestä sekä
asiakastyytyväisyydestä.
tavarahallinnalla, työnohjauksella sekä myymälän kaupallisuudella. Apulaismyymäläpäällikkö varmistaa, että henkilökunta tietää
mitä tekee ja milloin, sekä valmentaa ja kehittää tiimiläisten osaamista.
Vuorovaikutteinen palautekulttuuri on osa meidän arkeamme. Huomioimme toistemme onnistumiset ja uskallamme puhua myös asioista,
joita voimme tehdä paremmin. Arjessa annetaan palautetta, jonka avulla henkilökunnan ammattitaito kasvaa ja tiimin työskentely
tehostuu. Apulaismyymäläpäällikkö kehittää myös omaa toimintaansa saamansa palautteen avulla.
toiminnallasi vaikuttamaan yhtiön kehitykseen ja kasvuun.
Panostamme siihen, että tunnet olosi tervetulleeksi ja saat tukemme uusiin haasteisiin.
erilaisia kouluttautumismahdollisuuksia. Lisäksi valmennamme esihenkilöitämme säännöllisesti, jotta jokaisella olisi parhaat
työkalut johtaa omaa tiimiä onnistumaan.
tarjoamalla monipuolisia mahdollisuuksia edetä vaativampiin tehtäviin.
palkka sijoittuu välille 2297€-2857€/kk. Palkan määräytymiseen vaikuttavat aikaisempi työkokemus ja koulutus.
Työaika sijoittuu 6-21 välille ja sisältää myös viikonloppuvuoroja, joten pääset tekemään töitä monipuolisesti eri aikoina.
Myymäläpäällikön ollessa poissa toimit hänen sijaisenaan.
tiimiäsi menestyksekkäästi kohti yhteisiä tavoitteita.
ja kannattavuutta.
esihenkilönä. Pyrit myös tukemaan tiimisi jäsenten kehittymistä ja auttamaan heitä saavuttamaan omat tavoitteensa.
valmentaa tiimisi jäsenet parhaisiin suorituksiin. Luot avoimen ja kannustavan ilmapiirin, jossa jokaisella on mahdollisuus
onnistua.
Myymälämme ovat täynnä vauhtia sekä radiopuhelimen rätinää ja se onkin olennainen osa Puuilon ainutlaatuista kulttuuria. Meillä
olet valmis ajamaan trukkia ja avustamaan peräkärryjen kasaamisessa. Työskentely vaatii heittäytymistä monenlaisiin tilanteisiin
ja kykyä johtaa kasvuyhtiön nopeatempoisessa ja muuttuvassa työympäristössä.
Tuemme tavoitetta savuttomasta Suomesta 2030, emmekä käytä työaikana mitään tupakkatuotteita.
Lähetä hakemuksesi meille pikimmiten oheisesta linkistä. Myy itsesi meille
Hae viimeistään sunnuntaihin 16.08.2026 mennessä. Lielahden myymäläpäällikkö Annika Burman puh 040 934 8807 kertoo tarvittaessa
lisää meistä, avoimesta tehtävästä ja myymälästään arkisin klo 9-15. Paikka täytetään heti sopivan henkilön löydyttyä.
Tuutko töihin? En...Tuun!
Se alla lediga jobb, rekryteringshistorik & bolagsfakta, eller bevaka nya tjänster.
Fler lediga tjänster som liknar denna i och runt Tammerfors