Marketing Specialist
FunidataOm tjänsten
Etsimme Funidatalle markkinoinnin asiantuntijaa vanhempainvapaan sijaisuuteen määräaikaiseen työsuhteeseen huhtikuuhun 2028
saakka.
Funidata on ketterä ohjelmistotalo, jossa intohimonamme on tehdä merkityksellistä työtä opiskelun ja opetuksen sujuvoittamiseksi.
Kehitämme korkeakouluille palveluita, kuten Sisua, jota käyttävät päivittäin tuhannet opiskelijat, opettajat ja korkeakoulujen
henkilökunnan jäsenet ympäri Suomen. Ympärilläsi on noin 80 hengen porukka, joka uskoo jatkuvaan kehittymiseen ja yhdessä
onnistumiseen. Työskentelet Helsingissä Pitäjänmäen toimistollamme, ja hybridimallimme mukaisesti toivomme, että viihtyisit
toimistolla ainakin kahtena päivänä viikossa.
MILLAISESTA ROOLISTA ON KYSE?
Liityt kolmihenkiseen markkinointitiimiimme Metsoihin, joka kasvattaa brändimme tunnettuutta, hankkii uusia asiakkaita ja
vauhdittaa liiketoimintamme kasvua. Teet tiivistä yhteistyötä erityisesti työparisi Elianan ja myynnin kanssa.
Pääset monipuolisesti kehittämään SaaS-tuotteidemme markkinointia ja markkinointistrategiaamme. Tulet mukaan kiinnostavassa
vaiheessa, sillä uusi strategiakautemme on käynnistymässä. Sen myötä markkinointia fokusoidaan ja B2B-mainonnan rooli vahvistuu
entisestään.
Roolissasi pääset mm.:
- Rakentamaan tuloksellista B2B-mainontaa. Ideoit, suunnittelet ja toteutat kampanjoita eri kohderyhmille esimerkiksi
LinkedInissä, Google Adsissa ja Metassa, sekä seuraat ja analysoit mainonnan tuloksellisuutta.
- Vastaamaan verkkosivuistamme. Kehität ja päivität sivujamme niin, että ne kertovat tarinamme selkeästi ja tukevat myyntiä, ja
huolehdit siitä, että meidät löydetään niin hakukoneista kuin AI-pohjaisesta tiedonhausta (SEO & GEO). Seuraat sivujen
analytiikkaa ja kehität niitä sen perusteella, mikä oikeasti toimii.
- Ottamaan koppia ulkoisesta viestinnästämme ja tuottamaan kiinnostavia sisältöjä. Kirjoitat blogeja, artikkeleita ja muita
sisältöjä, jotka tuovat osaamistamme ja tuotteitamme näkyviksi. Vastaat tiedotteista ja uutiskirjeistä sekä seuraat, miten
Funidata näkyy mediassa.
Lisäksi suunnittelet ja toteutat visuaalisesti laadukkaita markkinointimateriaaleja sekä teet yhteistyötä rekryporukkamme kanssa
työnantajamielikuvan kehittämisessä ja työpaikkojemme mainonnassa.
ETSIMME MARKKINOIJAA, JOKA
- tekee mielellään tiivistä yhteistyötä myynnin ja muiden sidosryhmien kanssa ja osaa rakentaa yhteistä näkemystä myös silloin,
kun tarpeet menevät ristiin
Lisäksi plussaa on, mikäli kokemusta löytyy verkkosivu-uudistuksista, tapahtumien tai webinaarien järjestämisestä tai
työnantajamielikuvan kehittämisestä.
Markkinoinnin arki saattaa olla ajoittain vauhdikasta, joten työskentelytyyliltäsi olet itsevarma ja rauhallinen tekijä, joka
suhtautuu joustavasti, kun suunnitelmat ja prioriteetit muuttuvat. Saat energiaa uusista ideoista, mutta arvostat myös
suunnitelmallista ja pitkäjänteistä tekemistä. Hahmotat kokonaisuuksia, osaat priorisoida ja viet asioita ketterästi maaliin. Olet
tiimipelaaja, joka tuo omat näkemyksensä rohkeasti esiin ja tietää, että parhaat ratkaisut syntyvät yhteistyössä.
MIKSI FUNIDATA? 💜
💡Pääset vaikuttamaan ja kehittymään – Tuot merkityksellistä työtämme vielä enemmän näkyväksi potentiaalisille asiakkaille. Pääset
hyödyntämään omia ideoitasi sekä viemään eteenpäin sitä, mikä jo toimii. Rooli on monipuolinen, ja sinulla on mahdollisuus
syventää osaamistasi kiinnostuksesi mukaan.
💡Markkinoit tuotteita, joilla on oikeasti merkitystä – Jokainen joskus opiskellut tietää, ettei se aina ole helppoa. Tuotteemme
tekevät tuhansien opiskelijoiden ja opettajien arjesta sujuvampaa, ja sinä pääset kertomaan siitä maailmalle.
💡Arkesi meillä sujuu joustavasti – Työn ja vapaa-ajan yhteensovittaminen onnistuu meillä mutkattomasti. Panostamme laadukkaaseen
ja tehokkaaseen työhön fiksuilla aikatauluilla.
💡Saat ympärillesi sitoutuneen ja osaavan työporukan – Meillä viihdytään hyvin, ja tästä osoituksena on poikkeuksellisen pieni
vaihtuvuutemme, mistä olemme ylpeitä.
💡Toimimme vakaassa ja välittävässä ympäristössä – Meillä on matala hierarkia, pitkäjänteinen strategia ja taloudellisesti
turvallinen pohja.
Tehtävän palkkahaitari liikkuu 3400–4300 € tietämillä, ja sitä viilataan tarkemmaksi keskustelujen edetessä. Meillä saat kattavat
edut, joista mainittakoon esimerkiksi Mehiläisen laaja työterveys, vapaa-ajan tapaturmavakuutus, lounas- ja virike-etu,
henkilökohtainen koulutusbudjetti oman osaamisen kehittämiseen, tunti viikossa työaikaa liikuntaan sekä oman maun mukaiset
työvälineet. Voit vakoilla loput etumme täältä. Lisäksi tarjoamme sinulle palkalliset lomat seuraavalle kesälle ja talvelle
aloitusajankohdasta riippumatta.
Tekemiseemme pääset helpoiten tutustumaan blogimme ja somemme kautta!
KIINNOSTAA! 👀 MITEN ETENEMME?
Mahtava juttu, lähetä vapaamuotoinen yhteydenottosi CV:n ja hakemuksen kera 18.11. mennessä! 🙌Luemme jokaisen hakemuksen itse,
joten mielellämme kuulemme, miksi tämä rooli kiinnostaa sinua. Jos sinulla on näyttää työnäytteitä, kuten kampanjoita, mainoksia
tai visuaalista materiaalia, liitä ne ihmeessä mukaan. Ne auttavat meitä tutustumaan osaamiseesi.
Aloitamme tutustumiset jo hakuaikana, ja rooli täytetään heti oikean tyypin löytyessä. Hakuprosessiimme kuuluu kaksi
juttutuokiota, joissa pääset juttelemaan mm. tulevan esihenkilösi Jarkon sekä työparisi Elianan kanssa. Toivomme, että pääset
aloittamaan tammikuun 2027 aikana.
Kysyttävää? Laita rohkeasti viestiä rekrytoijallemme Miksulle mikaela.kivinen@funidata.fi. Vastaamme mielellämme kysymyksiin!
Krav- & nyckelordscheck
Identifierade kompetenser & krav i annonsen:
Har du någon av dessa kompetenser? Klicka på ett ord för att lägga till det i din profil:
Restid & pendling
Spara jobb & deadline-påminnelse
Sista ansökningsdag: 3 dec.Inte redo att söka direkt? Spara annonsen och få påminnelse innan den stänger
När du sparar tjänsten samlas den under Mina sidor (Ansökningskoll) och vi skickar automatiskt en påminnelse på mejlen 3 dagar innan sista ansökningsdag så att du inte missar att söka.
Representerar du arbetsgivaren? Få prioriterad topp-placering i Helsingfors och dölj konkurrerande annonser på sidan.