Työnjohtaja, Veho Jyväskylä
VehoOm tjänsten
Oletko sinä se, joka pitää langat käsissä ja etsii ratkaisun silloinkin, kun korjaamon arki yllättää? Tule työkaveriksi meille!
Haemme työnjohtajaa Jyväskylän hyötyajoneuvokorjaamolle toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen.
Työnjohtajana Veholla
Työnjohtajana olet yksi korjaamon arjen avainhenkilöistä: pidät asiakkaat ajan tasalla ja huolehdit yhdessä muun porukan kanssa
siitä, että työt etenevät sujuvasti. Työpäiväsi koostuvat asiakkaiden palvelemisesta, korjaamon töiden suunnittelusta ja
ohjaamisesta sekä päivän aikana eteen tulevien tilanteiden ratkaisemisesta. Teet tiivistä yhteistyötä mekaanikkojen,
varaosahenkilöiden ja muiden työnjohtajien kanssa.
Työnjohtajana kannat vastuuta korjaamon sujuvasta arjesta ja ensiluokkaisesta asiakaskokemuksesta. Samalla pääset vaikuttamaan
siihen, miten työtä tehdään ja toimintaa kehitetään. Parhaimmillaan päivä päättyy siihen, että ratkaisu on löytynyt, ajoneuvo on
saatu takaisin liikenteeseen ja tyytyväinen asiakas jatkaa matkaansa. Siinä näet konkreettisesti oman työsi merkityksen.
Veho Jyväskylä
Meillä ei tarvitse pärjätä yksin eikä yrittää ratkaista kaikkea itse. Korjaamolla kaikki pelaavat samaan maaliin, ja apua saa
kysymällä. Työnjohtajana saat ympärillesi porukan, jonka kanssa työtä tehdään tosissaan, mutta ei totisesti. Täällä pääset osaksi
porukkaa, joka haluaa onnistua työssään ja on ylpeä siitä, mitä saamme yhdessä aikaan.
Arvostamme myös uusia ajatuksia ja halua kehittää tekemistä. Jos huomaat, että jonkin asian voisi tehdä fiksummin, toivomme, ettet
kävele sen ohi. Täällä on tilaa ihmiselle, joka uskaltaa ehdottaa uutta ja vie ajatuksia myös käytäntöön.
Työnjohtajana pääset siis paitsi pitämään arjen pyörimässä myös vaikuttamaan siihen, miten teemme työtämme tulevaisuudessa.
Näin onnistut meillä
Sinulla voi olla jo kokemusta työnjohtajan tehtävistä tai tehtävään soveltuva koulutus. Kokemusvuosia tärkeämpää meille on se,
miten tartut asioihin.
Saatat olla etsimämme työkaveri, jos
Korjaamoarjessa tilanteet muuttuvat välillä nopeastikin. Siksi tässä työssä auttaa, jos pystyt pitämään langat käsissäsi myös
kiireessä, muuttamaan suunnitelmaa tarvittaessa ja priorisoimaan tekemistä tilanteen mukaan. Toivomme sinulta myös valmiutta
joustaa työajoissa silloin, kun korjaamon arki ja asiakkaiden tilanteet sitä edellyttävät.
Työssä käytetään useita digitaalisia järjestelmiä, joten uusien työkalujen opettelun pitäisi tuntua sinusta ennemmin
kiinnostavalta haasteelta kuin esteeltä. Tehtävä edellyttää suomen kielen taitoa, ja englannin kielen osaamisesta on työssä
hyötyä.
Mitä siis voimme sinulle tarjota?
1. Porukan, johon on helppo tulla mukaan. Työskentelet yhdessä ihmisten kanssa, jotka auttavat toisiaan ja tarttuvat asioihin.
2. Mahdollisuuden kehittyä. Mercedes-Benzin teknologia, autoalan sähköistyminen ja jatkuvasti kehittyvät työmenetelmät pitävät
huolen siitä, ettei oppiminen lopu kesken.
3. Vastuuta ja mahdollisuuden vaikuttaa. Työnjohtajana pääset aidosti vaikuttamaan siihen, miten korjaamon arki toimii ja miten
palvelemme asiakkaitamme.
4. Työtä, jossa näet oman kädenjälkesi. Kun päivän aikana vastaan tullut ongelma on ratkaistu, auto saatu takaisin liikenteeseen
ja asiakas tyytyväiseksi, näet konkreettisesti oman työsi tuloksen.
Tunnistitko itsesi?
Hyvä, haluamme kuulla sinusta! Hae tehtävään 22.11.2026 mennessä. Käymme hakemuksia läpi sekä tapaamme tehtävästä kiinnostuneita
jo hakuaikana. Älä siis suotta odottele viime hetkeen asti, sillä täytämme tehtävän sopivan henkilön löydyttyä.
Jos sinulla on mielessä kysymyksiä tehtävään tai meillä työskentelyyn liittyen, huoltopäällikkömme Jarkko Riutta juttelee
mielellään kanssasi. Hänet tavoitat puhelimitse 010 569 3165 tai sähköpostitse jarkko.riutta@veho.fi .
Veho on suomalainen, 1939 perustettu liikkumisen ratkaisuja tarjoava yritys, joka toimii Ruotsissa, Suomessa, Virossa, Latviassa
ja Liettuassa. Liikevaihtomme 2025 oli 1642 miljoonaa euroa ja meitä veholaisia on yli 2000. Yhtiö perustettiin Mercedes-Benzin
maahantuojaksi, ja merkki on edelleen toimintamme ydin.
Autoilun, kuljetuksen ja liikkumisen murroksessa tavoitteenamme on ylittää asiakkaidemme odotukset – ja sen mahdollistaa
hyvinvoiva ja osaava henkilöstö. Meillä kaikilla veholaisilla on jatkuva halu oppia uutta ja intohimo olla mukana liikuttamassa
maailmaa kestävästi ja vastuullisesti. Haluamme rakentaa työyhteisön, jossa jokainen kokee olevansa arvostettu, kunnioitettu ja
oma itsensä. Uskomme, että monimuotoinen ja osallistava työyhteisö on menestyksemme perusta.
Restid & pendling
Spara jobb & deadline-påminnelse
Sista ansökningsdag: 6 dec.Inte redo att söka direkt? Spara annonsen och få påminnelse innan den stänger
När du sparar tjänsten samlas den under Mina sidor (Ansökningskoll) och vi skickar automatiskt en påminnelse på mejlen 3 dagar innan sista ansökningsdag så att du inte missar att söka.
Representerar du arbetsgivaren? Få prioriterad topp-placering i Jyväskylä och dölj konkurrerande annonser på sidan.