Find your next job in Mikkeli. Explore 9 open vacancies, see top hiring employers and apply directly.
Rakennuttaminen ja projektien vetäminen on sinun juttusi. Nyt kaipaat kohteita, joissa vaikutat yhä laajemmin ja isommassa roolissa. Meillä on tarjota sinulle tehtävä, jossa rutiinit ja toistot eivät valtaa työpäiviäsi, vaan vaikutat laajasti, työskentelet Savon merkittävimmissä hankkeissa ja rakennat haluamaasi uraa. Rakennuttamisen ja valvonnan palveluillemme on kysyntää. Kansainvälistymisemme, hyvä maineemme sekä mutkaton arkemme avaavat sinulle kiinnostavia mahdollisuuksia. Eiköhän olisi aika tulla työkaveriksemme? TARKEMMIN TEHTÄVÄSTÄSI JA HANKKEISTAMME Meillä on meneillään kiinnostavia hankkeita, joihin etsimme osaajaa. Näihin lukeutuu alueemme merkittäviä datakeskushankkeita. Projektipäällikön roolisi hankkeissa on ennen kaikkea ylätason johtamista ja koordinointia. Kokoat sidosryhmät saman pöydän ääreen ja ohjaat fokusta oikeisiin asioihin, jotta hanke etenee johdonmukaisesti, ja tilaaja-asiakas on jatkuvasti tietoinen missä mennään. Työsi on ennen kaikkea kommunikointia. Olet läsnä, havainnoit, selvität ja haet ratkaisuja. Joskus tilanteet ja päätökset vaativat luovuutta, välillä nopeaa reagointia ja rohkeutta edetä vajaillakin tiedoilla. Huolehdit myös asianmukaisesta resurssoinnista ja raportoinnista. Voit myös halutessasi osallistua niin tarjouslaskentaamme, liiketoimintamme kehittämiseen kuin vaikkapa markkinointiin ja asiakashankintaamme. Meillä pääset rakentamaan näköistäsi uraa. Vaikka meillä nyt on jo muutama hanke sinulle mielessä, jutellaan niistäkin tarkemmin vielä yhdessä. Samoin tulevaa suunnittelemme sitten porukalla. GRANLUND MIKKELI – EI YHTÄÄN PÖHKÖMPI PAIKKA TYÖSKENNELLÄ Meillä on Mikkelissä todella kovan luokan porukka kasassa. Emme pelaa divarissa vaan olemme mukana maamme merkittävimmissä ja muuten kiehtovissa hankkeissa. Toimintaympäristömme on kansainvälinen esimerkiksi juuri näiden vaativien datakeskushankkeiden myötä. Kaiken kaikkiaan Mikkelin nuppiluku lähestyy meillä jo viittäkymmentä, aina arkkitehdeistä talotekniikan taitajiin ja rakennuttamisen osaajiin. Työkaverit ovat lämminhenkisiä, helposti lähestyttäviä ja ylpeitä ammattitaidostaan. Ja kyllähän meillä rehdisti savolaisuus näkyy tässä meidänkin rakennuttamisen ja valvonnan porukassa. Kaikki ei ole aina niin haudanvakavaa, vaan töissä saa mielestämme olla myös hauskaa. Ja siitä huolimatta työmme jälki on totta kai täyttä priimaa. Lisäksi: hienoa meillä on myös se, että meillä pystyy Mikkelissä rakentamaan uraa. Ei tarvitse muuttaa pois kehittyäkseen tai edetäkseen uralla. Voit jopa muuttaa muualta tänne Savoon – suosittelemme lämpimästi. NÄIN TEEMME MIELESTÄMME TYÖELÄMÄSTÄSI PAREMMAN Olemme viime vuosien eniten kasvanut rakennuttajakonsultti Suomessa. Ja tällä kannattavan kasvun tiellä aiomme pysyä myös täällä Mikkelissä. Datakeskuksien suunnittelussa ja konsultoinnissa olemme jo Pohjoismaiden johtava yritys, talotekniikkasuunnittelussa Suomen markkinajohtaja. Sinun tehtäväsi kannalta kiinnostavia seikkoja ovat myös seuraavat asiat: * Markkina-asemamme, vahva osaamisemme ja vaativat hankkeet yhdistyvät sinulle tilaisuudeksi oppia uutta – jo ensimetreistä lähtien. * Voit luottaa siihen, että meillä et jää yksin. Meillä on jo mittavaa kokemusta hyvin vaativista datakeskus- ja teollisuushankkeista. Kaikki osaamisemme on myös sinun hyödynnettävissäsi. * Tässä tehtävässä pääset verkostoitumaan myös kansainvälisesti. Työskentely projektiryhmässä on hyvin avointa. Verkostoidut alan toimijoiden ja tilaajien kanssa. * Arkemme ei ole kuitenkaan vain pelkkiä datakeskuksia. Meillä on laaja asiakaskunta ja erinomainen maine teollisuudessa ja julkisessa rakentamisessa. * Ja vaikka itse sanomme: saat meistä aika huippuluokan työkaverit. Huippuosaaminen ja loistava työilmapiiri kun kulkevat meillä nätisti käsi kädessä. Meitä yhdistää halu mennä eteenpäin. Jos laillamme etsit mielelläsi uusia ratkaisuja, tavoittelet erinomaista lopputulosta ja haluat nauttia matkasta, eipä kaltaistamme työpaikkaa ole mielestämme toista. Vielä palkastasi: palkkataso on tässä tehtävässä 5 000 – 6 000 €/kk. Tähän vaikuttaa osaamisesi lisäksi profiilisi ja potentiaalisi vastaavuus hakemaamme. Jos sinulla on hankkeisiimme suoraan sopiva osaaminen, voimme sopia myös erillisen projektikohtaisen sopimuksen. Tällöin palkka voi olla yli edellä mainitun. OLETKO ETSIMÄMME PROJEKTIPÄÄLLIKKÖ? Haemme tähän tehtävään osaajaa, jolla on vahva projektijohtokokemus rakennushankkeista. Olet ollut mukana omistajaohjaus- tai EPCM-hankkeissa tai olet työskennellyt rakennuttajana. Taustasi voi olla myös tate-puolelta. Olet työskennellyt aikataulukriittisissä hankkeissa, joissa on tarvittu myös muutosherkkyyttä. Sinulla on tällöin taito sopeutua ja operoida muuttuvissa tilanteissa. Olet aktiivinen viestijä ja työskentelet mielelläsi toisten kanssa. Osaat myös tarttua toimeen – saat asioita valmiiksi ja uskallat kysyä sekä kyseenalaistaa. Laatikon ulkopuoleltakin ammennat tarvittaessa ratkaisuja. MIELESSÄ KYSYMYKSIÄ TAI HALUAT JO TARTTUA TILAISUUTEEN? Tähän tehtävään ja työkaveriksemme voit hakea lähettämällä hakemuksesi ja CV:si viimeistään 5.10.2026. Käymme hakemuksia läpi jo hakuaikana, joten innolla odotamme jos kuulisimme sinusta jo piankin. Meillä on valmius tehdä palkkauspäätöksiä pikaisesti. Mikäli sinulla on mielessä kysymyksiä tehtävästä, sen tavoitteista tai meillä työskentelemisestä, Saku vastaa niihin mielellään. Tulevan esihenkilösi Saku Purhosen tavoitat puhelimitse p. 050 4589 688 tai sähköpostilla. Rekrytointiprosessiin liittyvissä kysymyksissä voit olla yhteydessä Annaan. HR-asiantuntija Anna Palmgrenin tavoitat joko puhelimitse p. 040 523 1757 maanantaisin ja torstaisin klo 12-14 tai sähköpostilla. Sähköpostimme ovat muotoa etunimi.sukunimi@granlund.fi
Currently 9 vacancies are open in Mikkeli. The listings are refreshed continuously.
Leading employers in the area include Humana, Kekäle, AFRY.
ETSIMME NYT MIKKELIN MYYMÄLÄÄN OSA-AIKAISTA MYYJÄÄ MYYJÄN TYÖTEHTÄVÄT PUUILOSSA SISÄLTÄVÄT MUUN MUASSA * Asiakaspalvelua Myyjät ovat Puuilon kasvot arkisissa asiakaskohtaamisissa. Asiakaskunta on laaja ja moninainen, joten työpäivä sisältää erilaisia asiakaskohtaamisia ja -tilanteita. Asiakkaamme arvostavat auttamishalua ja ongelmanratkaisukykyä jokaisessa tilanteessa. * Kassa- ja infotyötä Työpäivät sisältävät niin kassa- kuin infotyötä. Infotyöskentelyyn kuuluu asiakkaiden reklamaatioiden käsittelyä, mahdollisten ongelmien ratkaiseminen sekä peräkärryjen vuokraaminen. * Hyllyttämistä ja esillepanoja Yksi myyjän tärkeimmistä tehtävistä on varmistaa, että kuormat puretaan hyllyyn asiakkaiden saataville. Esillepanojen avulla varmistetaan, että ajankohtaiset tuotteet ovat helposti asiakkaiden näkyvillä ja saatavilla. * Monipuolisia asiakaspalvelutilanteita ja työtehtäviä Puuilon myyjien työtehtävät ovat hyvin monipuolisia sisältäen muun muassa verkkokauppakeräilyä, maton ja metritavaran leikkaamista, kaasujen vaihtoa sekä tuotteisiin liittyvissä kysymyksissä auttamista. * Siivousta Puuilossa myymälähenkilökunta huolehtii oman myymälänsä siisteydestä. Kerran viikossa on siivouspäivä, minkä lisäksi henkilökunta huolehtii päivittäin yleissiisteydestä asiakas- ja henkilökunnan tilojen osalta. Puuilossa piisaa vauhtia ja radiopuhelimen rätinää, jotka ovat suuri osa Puuilon kulttuuria. Haluat tehdä kaikkia myyjän työtehtäviä ja nautit siitä, että työsi on monipuolista ja vaihtelevaa. Olet valmis hyppäämään välillä trukin puikkoihin nostaaksesi asiakkaalle tupauunin auton kyytiin tai ajamaan siivouskoneella myymälässä. MITÄ PUUILO TARJOAA SINULLE? * Vakituisen työsuhteen ja osa-aikaisen työsuhteen (20h/vko) * Iloisen ja osallistavan työympäristön * Monipuolisen ja vaihtelevan työnkuvan * Laadukkaat työvaatteet ja Sievin turvakengät skannatuilla pohjallisilla * Henkilöstöedut (ePassi ja henkilöstöetujärjestelmä) * Palkkaus TES:n taulukkopalkkaluokka B:n mukaan, jolloin palkka sijoittuu välille 11,16€/h-15,64€/h. Palkan määräytymiseen vaikuttavat aikaisempi työkokemus ja koulutus. Lisäksi maksetaan TES:n mukaiset ilta- ja viikonloppulisät. * Kattavan perehdytyksen ” Minulla oli aivan ihanat perehdyttäjät ja ylipäätään koko työtiimi loistava, sain kaiken tarvittavan neuvon ja avun.” – Myyjä, kesätöissä 2025 Puuilossa * Hyvät etenemismahdollisuudet ”Etenin myyjän tehtävistä apulaismyymäläpäällikön tehtävien kautta myymäläpäällikön tehtäviin” – Myymäläpäällikkö, töissä Puuilossa 6 vuotta MITÄ TOIVOMME SINULTA? * Oma-aloitteista ja reipasta työotetta * Paineensietokykyä, sillä työ on ajoittain hektistä * Kohtuullista tai hyvää fyysistä kuntoa, sillä työ on hyvin fyysistä ja askeleita tulee työpäivän aikana runsaasti, jopa 15 000 askelta * Kiinnostusta Puuilon tuotteita kohtaan, saatat itsekin nikkaroida silloin tällöin * Nautit ihmisten kohtaamisesta ja kykenet toimimaan erilaisissa tilanteissa * Kaupan alan kokemus katsotaan eduksi, muttei ole pakollista. * Mahdollisuutta työskennellä aikavälillä 6-21 arkisin sekä viikonloppuisin Tuemme tavoitetta savuttomasta Suomesta 2030, emmekä käytä työaikana mitään tupakkatuotteita. OLISITKO SINÄ MIKKELIN PUUILON UUSI TYÖKAVERI? Lähetä hakemuksesi meille pikimmiten oheisesta linkistä. Myy itsesi meille * Vapaamuotoisella hakemuksella * CV:llä * Vapaaehtoisella videoesittelyllä Hae viimeistään sunnuntaihin 20.09.2026 mennessä. Mikkelin myymäläpäällikkö Sanna Manninen puh 040 623 4801 kertoo tarvittaessa lisää meistä, avoimesta tehtävästä ja myymälästään arkisin klo 9-15. Tuutko töihin? En...Tuun!
Haemme Mikkelin myymäläämme reipasta ja innokasta vaatemyyjää! Kekäle on pian 70-vuotias vaateketju, jonka tarkoituksena on poistaa suomalaisten vaatekriisit. Olemme perheyritys jo kolmannessa polvessa ja tahdomme jatkaa suomalaisten pukemista vielä seuraavatkin vuosikymmenet. Haluamme olla edelläkävijä vaatekaupan vastuullisena toimijana. Arvostamme työyhteisön monimuotoisuutta ja teemme töitä yhdenvertaisuuden ja osallistamisen eteen. Toivomme hakijoita erilaisista taustoista rikastuttamaan tiimin osaamista. Jos pukeutuminen on sinulle intohimo ja palat halusta auttaa asiakkaitamme vahvistamaan itsetuntoaan kestävien vaatevalintojen avulla - olemme match! TOIVOMME SINULTA SEURAAVIA ASIOITA: * Olet pirteä, positiivinen ja aktiivinen tekemisessäsi * Hyvää tiimipelaamista ja osaat puhaltaa yhteen hiileen työkavereiden kanssa * Kokemus vaatealalta on etu, halu kehittyä työssäsi on tärkeää * Olet asiakaspalvelija isolla Aalla * Olet kykenevä tuottamaan sosiaalisen median sisältöä annettujen ohjeiden pohjalta * Vaatetoimiala herättää mielessäsi positiivista kipinää Toivomme sinun myös kykenevän työskentelemään myymälän kaikkina aukioloaikoina. Työ pitää sisällään ilta- ja viikonloppuvuoroja. TYÖNKUVASI PITÄÄ MM. SISÄLLÄÄN: * Palvelevaa asiakaspalvelua, jossa haluat vilpittömästi yllättää, inspiroida ja auttaa asiakkaitamme * Liikkeen visuaalisesta ilmeestä huolehtimista sekä esillepanojen ja siisteyden ylläpitoa * Muita myymälän päivittäisiä tehtäviä osana tiimiä MITÄ TARJOAMME: * Vaihtelevan työn, joka pitää sisällään haasteita, koulutusta ja oppimista * Mahdollisuuden edetä uralla ja päästä kehittymään ammatillisesti * Lämpimän työyhteisön, jossa sinut kohdataan juuri sinuna * Henkilökuntaedut hyvinvointisi tueksi LISÄTIEDOT JA HAKEMINEN Käymme hakemuksia läpi koko hakuajan, eli hakea kannattaa heti! Haku on voimassa 6.9.2026 asti. Halutessasi voit tehdä hakemuksen videomuodossa.
Haemme Mikkelin myymäläämme reipasta ja innokasta myyjä-visualistia! Työ on määräaikainen sijaisuus ajalle 10/26 - 8/27. Kekäle on pian 70-vuotias vaateketju, jonka tarkoituksena on poistaa suomalaisten vaatekriisit. Olemme perheyritys jo kolmannessa polvessa ja tahdomme jatkaa suomalaisten pukemista vielä seuraavatkin vuosikymmenet. Haluamme olla edelläkävijä vaatekaupan vastuullisena toimijana. Arvostamme työyhteisön monimuotoisuutta ja teemme töitä yhdenvertaisuuden ja osallistamisen eteen. Toivomme hakijoita erilaisista taustoista rikastuttamaan tiimin osaamista. Jos pukeutuminen on sinulle intohimo ja palat halusta auttaa asiakkaitamme vahvistamaan itsetuntoaan kestävien vaatevalintojen avulla - olemme match! TOIVOMME SINULTA SEURAAVIA ASIOITA: * Olet pirteä, positiivinen ja aktiivinen tekemisessäsi * Osaat suunnitella, organisoida ja toteuttaa esillepanomuutoksia reippaalla ja kaupallisella otteella, visuaalisuutta unohtamatta * Hyvää tiimipelaamista ja kykyä puhaltaa yhteen hiileen työkavereiden kanssa * Kokemus vaatealalta on etu, halu kehittyä työssäsi on tärkeää * Olet asiakaspalvelija isolla Aalla * Vaatetoimiala herättää mielessäsi positiivista kipinää Toivomme sinun myös kykenevän työskentelemään myymälän kaikkina aukioloaikoina. Työ pitää sisällään ilta- ja viikonloppuvuoroja. TYÖNKUVASI PITÄÄ MM. SISÄLLÄÄN: * Liikkeen visuaalisesta ilmeestä ja markkinointimateriaalien päivittämisestä huolehtimista sekä esillepanojen ja siisteyden ylläpitoa * Yhteistyötä aluevisualistin sekä ketjun muiden myymälöiden myyjä-visualistien kanssa * Palvelevaa asiakaspalvelua, jossa haluat vilpittömästi yllättää ja auttaa asiakkaitamme * Myymälän päivittäisiä tehtäviä osana tiimiä MITÄ TARJOAMME: * Vaihtelevan työn, joka pitää sisällään haasteita, koulutusta ja oppimista * Mahdollisuuden edetä uralla ja päästä kehittymään ammatillisesti * Lämpimän työyhteisön, jossa sinut kohdataan juuri sinuna * Henkilökuntaedut hyvinvointisi tueksi HAKEMINEN: Käymme hakemuksia läpi koko hakuajan, eli hakea kannattaa heti! Haku on voimassa 6.9.2026 asti.
HEI SINÄ VALOVOIMAINEN MYYNTISTARA! Etsimme nyt vakituiseen työsuhteeseen HUIPPUMYYJÄÄ Synsam Akseli -optikkoliikkeeseen Mikkeliin! Meillä pääset osaksi iloista ja asiantuntevaa tiimiä! Oletko koskaan miettinyt toimivasi alalla, jossa yhdistyy muoti, tyyli, terveys ja laatu? Haluatko olla auttamassa ihmisiä antamalla vinkkejä ja ratkaisuja sekä näkemiseen että tyyliin liittyvissä kysymyksissä? Onko sinulle sydämen asia, että asiakas lähtee liikkeestä iloisena ja uudistuneena? Jos vastasit kyllä, olet todennäköisesti hakemamme henkilö! MITÄ ETSIMME Etsimme huippumyyjää, jolla on erinomaiset sosiaaliset taidot, ja joka on kaupallinen, sanavalmis, sekä reipas ja energinen. Inspiroidut ja olet parhaimmillasi muodin, tyylin ja myynnin maailmassa. Olet tähtiainesta ja haluat ylittää odotukset: * Olet tuloshakuinen ja tavoitteellinen * Olet kilpailuhenkinen ja asetat tavoitteet korkealle * Näet mahdollisuuksia ja nautit, kun asiat tapahtuvat * Olet innovatiivinen ja luot positiivista fiilistä ympärillesi Olet loistava asiakaspalvelija, etkä ujostele lähestyä asiakkaita, kartoittaa heidän tarpeitaan ja ehdottaa rohkeitakin ratkaisuja, ensisijaisesti toki erinomaista Lifestyle-sopimustamme. Toimit sujuvasti suomen, ruotsin ja englannin kielillä, muu kielitaito katsotaan eduksesi. Motivoidut monipuolisista optikkoliikkeen tehtävistä. Ei haittaa, vaikkei sinulla olisi alan kokemusta, me perehdytämme sinut työhön! MITÄ TARJOAMME Synsam on tunnettu rennosta, nuorekkaasta ilmapiiristä sekä kannustavasta, mahdollistavasta johtamiskulttuurista. Meillä pääset osaksi iloista ja asiantuntevaa tiimiä, ja saat mielekkään ja monipuolisen tehtävän nopeasti kasvavassa ja kehittyvässä kansainvälisessä yrityksessä, jossa arvomme, asiakas on ykkönen, vastuullisuus ja innovatiivisuus, näkyvät arjen tekoina. Tarjoamme sinulle mm.: * Edenredin lounas-, virike- ja hierontaedun * Mehiläisen kattavat työterveyspalvelut * Kansainvälisen ketjun koulutus- ja uramahdollisuudet * Loistavat henkilöstöedut * Ja paljon muuta! Palkkaus tehtävässä on n. 2200–3000 €/kk pohjautuen kaupan työehtosopimukseen, riippuen mm. aiemmasta työkokemuksesta. Työ on kokoaikainen n. 30 h/vko tai 37,5 h/vko, ja työajat sijoittuvat liikkeen aukioloaikojen mukaisesti. Työsuhde on toistaiseksi voimassa oleva (vakituinen) ja alkaa sopimuksen mukaan. TUNNISTITKO ITSESI? Siinä tapauksessa esittele itsesi lähettämällä hakemuksesi ja CV palkkatoivomuksineen mahdollisimman pian työpaikkailmoituksen kautta kohdasta "Jätä hakemus tästä", kuitenkin viimeistään 23.8.2026. Pyrimme käsittelemään hakemuksia jo hakuaikana, ja etenemme rekrytoinnissa mahdollisesti heti sopivan henkilön löydyttyä. Kannattaa siis lähettää hakemus mahdollisimman pian! Lisätietoja sinulle antavat tarvittaessa Synsam Akseli -liikkeen myymäläpäällikkö Teemu Salmela, teemu.salmela@synsam.fi sekä aluejohtaja Eveliina Jalkanen, eveliina.jalkanen@synsam.fi Huomioithan ystävällisesti, että vastaanotamme hakemukset sähköpostin sijaan vain hakusivun kautta. KATSO MYÖS WWW.SYNSAM.FI Vuonna 1968 perustettu Synsam Group on yksi Euroopan johtavia optisen vähittäiskaupan ketjuja ja tarjoaa laajan valikoiman ainutlaatuisia silmänterveyden ja silmälasimuodin ratkaisuja, jotka rakentuvat asiakkaiden tarpeiden ja elämäntyylin mukaisesti. Synsam-ketjussa työskentelee Pohjoismaissa n. 4000 ammattilaista ja sen liikevaihto on n. 6,6 miljardia SEK. Ketjuun kuuluu 600 optikkoliikettä, jotka toimivat Synsamin, AI Eyewear ja Tanskassa Profil Optikin brändien alla. Synsam Group on onnistunut toiminnan digitalisoinnin ja innovatiivisten konseptien kautta saavuttamaan toimialansa parasta kasvua ja kannattavuutta Euroopassa.
ETSIMME LÄHIHOITAJIA LAPSIPERHEIDEN KOTIPALVELUN OHJAAJIKSI KEIKKATYÖHÖN ETELÄ-SAVON ALUEELLE! Lapsiperheille suunnatuilla ennaltaehkäisevillä avopalveluilla on kasvava kysyntä. Humana Avopalvelut tarjoavat sosiaalihuoltolain ja lastensuojelulain mukaisia avohuollon palveluja. Avopalvelut tukevat ja edistävät lasten, nuorten ja perheiden hyvinvointia heidän arkisissa toimintaympäristöissään. Eettiset toimintatavat ovat meille Humanassa äärimmäisen tärkeitä ja visiomme on: jokaisella on oikeus hyvään elämään. Millainen työ sinua odottaa? Haemme nyt lapsiperheiden kotipalvelun ohjaajia keikkatyöhön Etelä-Savoon, erityisesti Mäntyharjun, Juvan, Mikkelin ja Savonlinnan alueille. Työ alkaa mahdollisimman pian tai sopimuksen mukaan. Töitä on tarjolla perheen tarpeiden ja kysynnän perusteella. Käynnit perheisiin ovat lyhimmillään 2 tunnin mittaisia, mutta asiakasperheestä ja tarpeesta riippuen myös pidempiä. Työ painottuu iltoihin, mutta työskentelemme joustavasti asiakkaiden tarpeiden mukaisesti kaikkina vuorokauden aikoina. Lapsiperheiden kotipalvelun ohjaajana annat konkreettista tukeasi perheiden arkeen. Käytännössä tämä voi tarkoittaa esimerkiksi vanhempien tukemista lastenhoidossa sekä kodinhoidollisissa tehtävissä. Tarve avullesi saattaa syntyä perheen voimia vievän tilanteen vuoksi, kuten kaksoslasten hoidon, perheenjäsenen sairastumisen tai yleisen uupumisen myötä. Työ on itsenäistä ja jokainen käynti voi olla hyvinkin erilainen – toimithan erilaisten perheiden arjen rinnalla. Miksi tarttua tähän tilaisuuteen? Tarjoamme sinulle antoisan työn, jossa voit hyödyntää monipuolisesti omaa osaamistasi ja muokata työmääriä ja aikatauluja omaan elämääsi soveltuvaksi asiakasperheen tarpeet huomioiden. Lupaamme kokeneiden tiimiläisten ja esihenkilön tuen työhön sekä tarvittavat työvälineet. Voit lukea lisää Humanassa työskentelystä ja hyvinvaikuttajistamme täältä. Palkkaus Tehtävän palkkaus on 14,82-16,03 e/h riippuen aiemmasta soveltuvasta kokemuksestasi (palkkaluokka G20C). Tehtävässä maksetaan Yksityisen sosiaalipalvelualan TESin mukainen korvaus vuorotyöstä. Minkälaista työkaveria etsimme? Odotamme sinulta lähihoitajan tutkintoa (suuntautuminen lapset ja nuoret). Arvostamme aikaisempaa kokemusta lasten ja nuorten tai perheiden kanssa työskentelystä. Haluamme kuulla juuri sinun taustastasi! Tässä työssä onnistumiseen on myös edellytyksiä, joista emme voi joustaa. Onhan sinulla siis hyvät vuorovaikutustaidot sekä rohkeutta ja innokkuutta astua uusiin tilanteisiin. Itsenäisen työn vuoksi tehtävässä menestyminen vaatii myös joustavaa ja itseohjautuvaa työotetta sekä avointa asennetta. Lisäksi sitoudut Humanan yhteisiin arvoihin: sitoutuminen, vastuullisuus sekä kohtaaminen ja ilo. Tehtävässä edellytetään 18-vuoden ikää ja riittävää suomen kielen taitoa. Katsomme eduksi kokemuksen lapsiperhepalveluista tai vammaispalveluista. Asiakasperheemme sijaitsevat eri puolilla Etelä-Savoa aina Mikkelistä Mäntyharjulle sekä Hirvensalmelle ja Savonlinnaan, joten ajokortti ja mahdollisuus käyttää omaa autoa on välttämätöntä. Huomioithan, että tehtävään valitun tulee esittää rikosrekisterilain (770/1993) 6§:n 2 mukainen lasten kanssa työskenteleviltä vaadittava rikosrekisteriote. Valitulla henkilöllä tulee olla hankittuna sosiaali- ja terveydenhuollon ammattikortti työsuhteen alkaessa. Kiinnostuitko? Seuraavaksi haluaisimme kuulla sinusta! Käymme jatkuvasti hakemuksia läpi etsiessämme uusia keikkatyöntekijöitä tiimiimme, ja palkkauksia tehdään heti sopivien henkilöiden löydyttyä. Toivomme pikaista mahdollisuutta aloittaa työvuoroissa. Olemme yhteydessä sinuun, mikäli meillä olisi mahdollisesti juuri sinulle sopiva asiakkuus tarjolla! Huomioithan, että tietoturvasyistä emme vastaanota hakemuksia sähköpostitse. Jätä oma hakemuksesi suoraan hakulinkkimme kautta. Mikäli sinulla on kysyttävää työstä, lisätietoja tehtävästä antaa tiiminjohtaja Annina Hirvonen, p. 040 154 4322. Humana on johtava pohjoismainen sosiaalialan toimija, joka tarjoaa yksilöllisiä sosiaalipalveluita lähellä ihmistä ja perheen arkea. Meitä on Suomessa 2 300. Autamme ja tuemme 5 000 ihmistä erilaisissa elämäntilanteissa. Visiomme mukaisesti uskomme siihen, että jokaisella on oikeus hyvään elämään - ja tätä visiota toteutamme hyvinvaikuttamalla ihmisiin ja yhteiskuntaan.
Etsitkö omaan arkeesi sopivaa työtä, jossa voit aidosti auttaa toista ihmistä elämään omannäköistä elämää? Tule henkilökohtaiseksi avustajaksi Humanaan Etelä-Savon alueelle! HAEMME JATKUVASTI UUSIA HENKILÖKOHTAISIA AVUSTAJIA MUKAAN HYVINVAIKUTTAJIKSI HUMANAAN! Henkilökohtaisen avustajan työ on parhaimmillaan aitoa kohtaamista, arjen helpottamista ja toisen ilahduttamista. Meillä jokainen työntekijä on hyvinvaikuttaja ja elämänarvon kasvattaja. Henkilökohtaisena avustajana tärkein tehtäväsi on tukea asiakkaamme toiveiden mukaista elämää ja arjen sujuvuutta - niin asiakkaan kotona kuin kodin ulkopuolella. Avustat niissä tavanomaisissa päivittäisissä toimissa, jotka asiakas tekisi itse, mutta joista hän ei vamman tai sairauden vuoksi selviä yksin. Henkilökohtaisena avustajana varmistat, että asiakkaamme saa parhaan mahdollisen tuen ja pääsee elämään omannäköistä elämää sekä viettämään yhteisöllistä ja aktiivista arkea. Työtehtäviin voi kuulua avustamista esimerkiksi liikkumisessa, kodinhoidossa, ruoanlaitossa, harrastuksissa, henkilökohtaisessa hygieniassa, sosiaalisissa tapaamisissa, asioinnissa tai koulussa ja työpaikalla. Tehtävän palkkaus on yksityisen sosiaalipalvelualan työehtosopimuksen mukainen G16A (tuntipalkka kokemusvuosista riippuen 13,20-14,51 e + TES:n mukaiset lisät vuorotyöstä). Työsuhde on tarvittaessa työhön kutsuttava (tuntityö), joten työtä voi tehdä oman aikataulun mukaisesti. Työtä tehdään yhden asiakkaan kanssa kerrallaan, ja tuntimäärä vaihtelee asiakkaasta riippuen. Työntekijällä voi olla halutessaan useampia asiakkuuksia. Voit lukea lisää Humanassa työskentelystä ja hyvinvaikuttajistamme täältä! Millaista henkilöä etsimme? Voit olla etsimämme henkilö, jos sinulla on oma-aloitteinen ja positiivinen asenne, nautit itsenäisestä työskentelystä ja kykenet sopeutumaan muuttuviin tilanteisiin. Emme edellytä tiettyä koulutusta tai aikaisempaa kokemusta, vaan tärkeintä on aito kiinnostus vammaistyötä ja avustamista kohtaan. Sinulla on halu tukea asiakkaan omannäköistä elämää, toimien hänen ohjeidensa mukaisesti ja kunnioittaen hänen itsemääräämisoikeuttaan. Suomen kielen puhe- ja kirjoitustaito on tehtävässä välttämätön. Tehtävään valittavilta henkilöiltä odotamme tartuntatautilain mukaista rokotesuojaa. Valitun henkilön on esitettävä työnantajalle lasten ja vammaisten kanssa työskenteleviltä vaadittava rikosrekisteriote. Miksi tarttua tähän tilaisuuteen? * Humana on innovatiivinen, kehittyvä, iso ja turvallinen työnantaja, jolla on hyvä työnantajamaine. Humanalla asiakas kohdataan aina arvostaen ja toiminta on osallistavaa, avointa sekä läpinäkyvää. * Tuemme työntekijöidemme hyvinvointia tarjoamalla kattavan perehdytyksen uuteen tehtävääsi sekä tiiminjohtajan ja koko avustajatiimin tuen. * Humanasta saat itsellesi arvovastuullisen työnantajan. Uskomme vahvasti mahdollisuuksiimme hyvinvaikuttaa ihmisiin ja yhteiskuntaan. Olemme ylpeitä arvoistamme: sitoutuminen, vastuullisuus sekä kohtaaminen ja ilo. Lue lisää, miksi sinun kannattaa liittyä osaksi tiimiämme! Kiinnostuitko? Täytä hakemus nyt! Käymme jatkuvasti hakemuksia läpi etsiessämme uusia avustajia asiakkaillemme. Henkilökohtainen avustaminen on usein vahvasti henkilösuhteista työtä ja avustettava saa lähtökohtaisesti itse päättää avustajansa. Tästä syystä kysymme hakulomakkeella monipuolisesti tietoa esimerkiksi mielenkiinnon kohteistasi ja harrastuksistasi, ikää ja sukupuolta sekä muita tietoja, jotka auttavat meitä kartoittamaan, millainen henkilö olet ja mikä sinua kiinnostaa – näillä tiedoilla voi olla merkitystä avustettavalle ja ne auttavat meitä löytämään juuri sinulle sopivimman asiakkaan. Olemme yhteydessä sinuun, mikäli meillä olisi mahdollisesti juuri sinulle sopiva asiakkuus tarjolla! Humana on johtava pohjoismainen sosiaalialan toimija, joka tarjoaa yksilöllisiä sosiaalipalveluita lähellä ihmistä ja perheen arkea. Meitä on Suomessa 2 300. Autamme ja tuemme 5 000 ihmistä erilaisissa elämäntilanteissa. Visiomme mukaisesti uskomme siihen, että jokaisella on oikeus hyvään elämään - ja tätä visiota toteutamme hyvinvaikuttamalla ihmisiin ja yhteiskuntaan.